Pelkällä ruokavaliollako se kroppa muuttuu?

27.04.2021

Tuhosin vanhoja papereita ja eteeni tupsahti erään asiakkaani kiva muodomuutos viime syksyltä. Koska lupa markkinointiin on, teen sen nyt, hieman jälkijunassa, mutta kumminkin. 

Syksyllä 2020 eräs asiakas otti puheeksi, että olisi kiinnostunut kuulemaan ketogeenisestä ruokavaliosta ja siitä paketista, mitä itse tarjoan. Niinkuin moni jo tietää, ajatukset huikeista (kuvakäsitellyistä) vartaloista siintävät heti meidän kaikkien mielissä, kun aletaan pohtia painon alenemista, kiinteytymistä, hyvää oloa, kauneutta ja ennen kaikkea terveyttä. 

Ketogeeniseen ohjaukseeni kuuluu henkilökohtaiset tapaamiset ja tsemppaukset. Toki myös infoa tulee materiaalin muodossakin, mutta pääsääntöisesti asia käydään läpi henkilökohtaisella tasolla juurta jaksaen. Tapaamisilla avataan tätä suurta muutosta, mitä ruokavalio edellyttää omassa kehossa, stressin vähentämistä ja mindsetin asettamista onnellisempaan moodiin. 

Jokaisella on melkoisesti pohdittavaa, että täytyykö oikeasti jättää ne kuidut ja viljat pois, joista on niin toitotettu, että olisivat kovin välttämättömiä meille kaikille. Ja entäs se punainen liha, siihenhän kuolee kuulemma, syöpä iskee? Suolaakin kuulemma syödään ja levitellään ihollekin tässä elämäntavassa, siihenhän kuulemma myös kuolee. Eli isoja juttuja, mutta kaikki nämä avataan ja muutetaan se kerran päähän taottu uuteen muotoon ja näin kehon muutos kohti parempaa terveyttä - ja ulkomuotoa, voi alkaa. 

8 - 10 tapaamiskertaa sisältävät myös kolme hemmottelu- tai stressinpoistohoitoa. Tällä varmistetaan se, että meidän koko keho hyötyy sokerittomasta ja vähähiilihydraattisesta ruokavaliosta täysin rinnoin. Hinta kaikelle tälle on 250 €. 

Mikäs onnistujia sitten yleensä yhdistää? 10 asiaa. 

1. Onnistujalla on usko siihen, että kyllä tämä vaan toimii. Että ilman hiilihydraatteja on elämää. Että treenaaminen onnistuu siinä missä muillakin, jotka syövät sokeria ja hiilihydraatteja elääkseen.

2. He pohtivat jo etukäteen tarkkaan, mitä kaupasta ostavat ja kotiinsa kaupasta kantavat. Mitään turhia houkuttimia on kaappeihin järjetöntä kantaa. Se ei palvele ketään. 

3. He ovat yllättävänkin inhorealisteja itsensä suhteen. Osaavat revitellä kehonkuvauksellaan pilke silmissä. Tämä on edellytys mustalle huumorille, jota viljellään hyvinkin usein. 

4. Kotona on tuki. TÄMÄ on mielettömän tärkeä pointti. Jos kotona muut haluavat syödä kakkuja, pikkuleipiä, croisantteja, herkkuja, sipsejä, vaaleaa höttöleipää, hedelmiä, karkkia, suklaata, sipsejä, ranskalaisia, perunaa, perunaa ja perunaa, ei tämä tule todennäköisesti onnistumaan. Jousto omien perheenjäsenten kesken on hyvä edellytys ellet ole yksinäinen ihminen ja "vastuussa" vaan itsellesi. 

5. Liikunnan inhoaminen, mutta sille silti mahdollisuuden antaminen. Jokainen haluaa yllättäen mennä epämukavuusalueelleen, kun energiaa onkin yhtäkkiä enemmän. Ei tarvitse ottaakaan päiväunia, läski palaa ja lihakset alkavat pilkottaa sieltä rasvan alta. Se motivoi. Ja sinnikkäästi jotain uutta kehoa muovaamaa alkaakin ilmaantua elämään. 

6. Ei selityksiä. Ei mahdollisuuttakaan hiilihydraateille. Ei kaukokaipuuta siihen maailmaan. Eli maailmankuva on aluksi muutettava. Ehkä vuodeksikin, en tiedä. Mutta ei viikoksi tai kuukaudeksi. Vaan oikeasti pidemmäksi aikaa. Tekosyitä ei keksitä, ei anneta mahdollisuutta muulle kuin sille, että nyt oikeasti muutetaan olotila paremmaksi. Tehdään terveydestä, hyvästä olosta ja kauniista minästä elämäntapa. 

7. Innostus kokeilla uusia asioita. Elämänjano on niin valtava, että ei jäädä haikailemaan mennyttä ja notkuvia sämpyläherkkuja ja höttöhiilareita. Kun sokerikoukusta pääsee OIKEASTI irti, uusi elämä alkaa. 

8. Jos kokeilee hiilareita ja olotila on karmea, ei lannistu. Tämä kuuluu asiaan, mutta hiilarimaahan ei vaan jäädä. Ei muuta kuin uutta lohisalaattia väsäämään. 

9. Ilo ja nauru. Elämä on mahtavaa. Jokainen päivä on mahdollisuus. Jokainen unelma on palanen elämäntehtävää. 

10. Sinnikkyys. Ajan määreen unohtaminen. Päivässä eläminen ja hyvästä olosta ilman hiilihydraattiturvotusta nauttiminen. 

Ja vielä viimeisenä: 11. Nauttii rentoutumisesta ja itsensä hoitamisesta



15.9. -15.12.2020 asiakas karisti senttejä

rinnanympäriltä 7 cm.

lantioltaan 3 cm,

vyötäröltään 7,5 cm,

molemmalta reidenympäriltä 0,5 cm (lihasta jaloissa, ne eivät hävinneet mihinkään!),

käsivarretsa 2 cm, 

ja painoa lähti 7,2 kg. 


Mitä tämä vaati?

3 kk syömistä. Rentoutumista. Elämistä. Ottamista ravintotietoutta haltuun. Aluksi ei edes sitä, sen voin minä pitää huolenani.  


Ei mitään nälkäkiukkuja, kipeitä lihaksia, rääkkiä tai kieltäytymistä (muusta kuin siitä ylenmääräisestä sokerista).




Kivan näköistä, sanon minä. Kehon muoto muuttui sporttisemmaksi ja lihakset eivät hävinneet mihinkään, vaikkei liikuntaa sen kummemmin lisätty elämään. Facebookhan ei antanut minun mainostaa tätä kuvaa muuten, koska se sisälsi kehonosia ja oli epärealistinen lopputulos. Se kertoi minulle enemmän kuin tuhat sanaa. 

Ja vastaus otsikon kysymykseen: kyllä. Pelkällä ruokavaliolla. Ei kuijotuskaloreilla. Vaan syömällä. 


Tsemppiä kaikille painonhallinnan  maailmaan ja vartalon muokkaukseen. Kiitos ketovalmennukseen osallistuneille. Jatkossa en ota tähän enää uusia asiakkaita, sillä netistä löytyy niin paljon tietoa asiaan liittyen. Aina voidaan asioista keskustella muilla hoitokäynneillä myös, sillä vhh ja keto ovat ihoystävällisiä ruokavalioita ja poistavat tehokkaasti myös selluliittia. <3 Ei muuta kuin kokeilemaan. 


Luo kotisivut ilmaiseksi!